Monet meistä ovat pelänneet, minäkin, matkalaukun ratkeamista, kun sinne on omien tavaroiden ja vatteiden lisäksi on pitänyt mahduttaa iso määrä avustustavaroita, kuten yksi iso vaatepussi per nenä. Nyt olen saannut sinne pakattua kaiken, ja sopivista vaatteista ei tarvitse enää huolehtia(kai) paljoakaan. Eikä matkalaukku ratkennut. Tosin nyt on pieni pelko käsimatkatavaralaukun räjähdysvaarasta...ja enää pari tuntia kun Kaisa tulee hakemaan meitä lentokentälle.
Pakkaamisen jälkeen, oikeastaan jo ennen sitä, minua on jännittänyt syödä nepalilaista ruokaa. Monet meistä vaikuttavat odottavan sen syömistä innolla. Minä taas pelkään, saanko syötyä sitä paljoakaan, sillä en ole tulisen ruuan ylin ystävä. Hyvä jos pystyn syömään ravintolassakaan keskivahvaa ruokaa jättämättä syömistä kesken, ja nepalissa ruoka on tietysti paljon, paljon tulisempaa kuin jossakin ravintolassa. Lisäksi minulla on sellainen vatsa joka menee sekaisin vähemmästäkin vaikka söisi useammankin maitohappopillerin päivässä.
Varmaan suurin osa meistä kuitenkin joutuu Nepalissa muutamaksi päiväksi punkkaan mahataudin takia. Joten tuskin olen ainoa, joka sänkyyn mahdollisesti joutuu. Ohjaajamme Tuutikki on antanut pari neuvoa, jolla voi ainakin yrittää välttää mahataudin. Ensimmäiseksi on kannattaa syödä vain sellaisia hedelmiä, jotka täytyy kuoria. Toinen on, että leipää syödessä jättää vaivihkaa syömättä sen osan, josta pitää kiinni. Niin kädessä oleva lika ei joudu suun kautta sisällesi. Nepal on nimittäin todella likainen maa ja käsiä saa puhdistaa koko ajan, ettei tulee mitään ja silti voi tulla jotakin.
Vaikka minun vaikea syödä tulista ruokaa ja vatsani on mikä on aion kuitenkin tsempata paikallisen ruuan syömisessä kunnioittaakseni nepalilaista ruokaa ja kulttuuria ja tietenkin pysyäkseni hengissä. Ja onhan intialainenkin ruoka, jota nepalilainen jonkin verran muistuttaa, tosi hyvää. Eiköhän, kuten Hannelekin sanoi, selvitä siellä oikealla asenteella ja suomalaisella sisulla. Ne ovat meidän valttikorttimme siellä, vaikka vatsa protestoisikin niitä vastaan.
- Kristiina
Antoisaa ja turvallista matkaa teille kaikille! Hienoa, että kirjoitatte blogia!
VastaaPoista