Pokhara

Namaste vaan kaikille!
Saavuimme tanaan Pokharaan. Ilma oli sateinen jo kun tulimme perille ja luutavasti se jatkuu koko tulevan viikon. Bussimatka Kathmandusta kesti ainakin 6 tuntia, ajantaju meni istuessa sekaisin. Onneksi moukkuista maantieta pehmustivat kivat laulut ja seurustelu uusien Nepaliystaviemme kanssa :)
   Matkalla pysahdyimme ohikulkumatkalla olevalle kuulovammaisten lasten koululle. Kuumuus oli aivan sietamaton ja kaikki hikoilimme kuin pienet porsaat. Pakkauduimme kaikki yhteen pieneen, iloisenvariseen huoneeseen, jossa naytimme kuvia Suomesta. Opetimme viittomakielta puhuville lapsille myos laulun Jumalan kadet - tai ainakin siihen liittyvat kasiliikkeet.
   Ohjelman jalkeen menin toiseen luokkahuoneeseen hakemaan laukkuani. Huoneeseen tuli myos oppilaita, joille onnistuin seinalla roikkuvien kuvaohjeiden avulla viittomaan nimeni. En tietenkaan ymmartanut, kun he viittoivat omat nimensa, mutta he osoittivat merkkeja seinalla. Liitutaululle kirjoitimme englanniksi muutaman yksinkertaisen lauseen, joihin he vastasivat kiittaen. Opin myos sanomaan 'kiitos' viittomakielella.
   Saimme myos nada lasten majoitustilat; Nepalissa vammautunut, kuten kuuro tai sokea, ihminen menettaa arvonsa. Vammatuneet ovat suuri taakka perheille, eivatka vammautuneiden lasten vanhemmat ota heita mielellaan takaisin kotiin. Siksi he asuivat koulun ylakerrassa, tytot ja pojat erikseen. He olivat itse vastuussa muunmuassa nukkumaanmenoajoista. Paikat olivat ihan siistit ja lapset vaikuttivat iloisilta. Kun kysyimme tulkin kautta heidan lempiaineitaan, kaikki vaikuttivat innostuneilta opiskelusta.
 
Tassa muutaman ilta sitten paadyin tulkiksi koko seurueemme ja yhden vieraspariskunnan eteen. Vetajamme Tarja tahtoi kiittaa pariskuntaa illasta: 'Tahdomme koko porukka kiittaa teita tasta illasta, varsinkin kun te tarjoatte sen meille.'
Voitonriemuinen ilme naamallani ja mahtitempoisen kasiliikkeen saestamana kaansin lauseen koko poytakunnalle seuraavasti; 'We all want to thank you for this evening, because YOU'RE gonna pay!'
    Kiitan edeleen onneani, etta pariskunnalla oli huumorintajua. Joku herkkanahkaisempi olisi voinut pitaa lausahdustani hyvinkin torkeana. Onneksi koko poytakunta vain rajahti nauramaan (naurun kesto n. 3 min) ja vaikka saan kuulla tasta vielakin, juttu oli todella huvittava ja pariskunta lupasi, etteivat he koskaan unohtaisi minua.

Hyvaa jussia ja hirveasti rakkaita terveisia meilta kaikilta! Viikon reissu aiheuttaa meissakin jo koti-ikavaa... Katsotaan, toimiiko kukkien nimet paperilla juhannustaikojen tapaan vai jaameeko kaikki ilman sulhasta!

-Nea